BÄNDIMUSKARI

(rytmimusiikkivalmennus)

Kuunteleeko lapsesi mielellään musiikkia? Haluaa laulaa kappaleiden mukana? Soitteli pienenä mattopiiskaa ja kattiloita? Ehkäpä keksii leikkien lomassa omia lauluja? No niin, kyllähän sen vanhempi tietää kun katsoo. Musikaalinen tenava.

pohjois-helsingin bändikoulu bändimuskari

Pohjois-Helsingin Bändikoulun bändimuskari on hyvä ja pehmeä tapa ohjata lapsi uusien musiikillisten kokemuksien pariin. Muskarissa tutustutaan eri bändisoittimiin sekä lauletaan, leikitään ja musisoidaan.

Meillä ei puhallella nokkahuiluun vaikka nokkis hieno ja vaativa soitin onkin 😉 Bändimuskarissa soitettavat kappaleet ja soittimet ovat keikoilta ja telkkarista tuttuja tämän päivän bändien soittimia.

Musiikin harrastaminen kehittää lasta monipuolisesti. Tässä harrastuksessa kehittyvät muun muassa ryhmässä toimimisen taidot sekä motoriset taidot. Mutta eipä siinä vielä kaikki. Viimeaikaiset tutkimukset ovat todistaneet musiikin harjoittelemisen tuomista monipuolisista hyödyistä kasvavan lapsen aivotoiminnalle. Soittimen soittaminen on siis mitä parhainta aivojumppaa! Ja parantaa esimerkiksi lapsen kielten opiskelua ja edellytyksiä matemaattiseen ajatteluun.

Jos haluat tutustuttaa lapsesi turvallisesti tämän päivän musiikkiin ja bändisoittimiin, on Pohjois-Helsingin Bändikoulun bändimuskari oikea valinta. Bändimuskari on suunnattu 6 - 8 -vuotiaille oppilaille. Tunneilla tutustutaan rytmimusiikkiin laulaen, leikkien, liikkuen ja musisoiden pienryhmässä. Lukuvuoden aikana tutustutaan ainakin seuraaviin bändisoittimiin (kitara, basso, koskettimet, rummut, laulu) ja opitaan alkeita musiikin kirjoitus- ja lukutaidoista. Bändimuskari on iloinen ja kevyt tapa aloittaa mukava musiikkiharrastus.

Bändimuskari on myös hyvä tapa koko perheen harjoitella lapsen musiikkiharrastuksen tukemista, pienen lapsen kotiharjoittelu ja kannustaminen on myös mukava koko perheen projekti.

Pohjois-Helsingin Bändikoulun Bändimuskari konsertissa

Pohjois-Helsingin Bändikoulun Bändimuskarilaisia konsertissa